Taustamme

aina lähelläsi

Al-Birr perustettiin marokkolaistaustaisen Saadia Radouain aloitteesta. Aluksi järjestö keskittyi maahanmuuttajanaisten tukemiseen tarjoamalla näille mm. suomen kielen kursseja ja käsityökerhoja Helsingin Malmilla. Lapsille järjestettiin hoitaja siksi aikaa, kun äidit opiskelivat suomea, ja nuorille puolestaan urheilutoimintaa ja läksykerhoja. Radouai myös kiersi aktiivisesti ympäri Suomea kertomassa maahanmuuttajanaisille näiden oikeuksista Suomessa. Kaupunkitoimittajat ry valitsi Saadia Radouain vuoden 2015 kaupunkilaiseksi.

Al-Birr laajensi toimintaansa syksyllä 2015, kun tuhansien ihmisten turvapaikanhakija-aalto saapui Suomeen. Turvapaikanhakijoille tarjottiin neuvontaa ja ohjausta suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvissä asioissa, ja kielikurssien määrä moninkertaistettiin. Parhaimmillaan 18 vapaaehtoisopettajaa kävi Malmilla pitämässä viikoittain tunteja. Opettajia rekrytoitiin yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.

Maaliskuussa 2017 Al-Birr nykyisiin tiloihin.  Keväällä2017 Al-Birrin toimintaan osallistui viikottain n. 300-400 maahanmuuttajaa, ja aktiivisia vapaaehtoisia on parisenkymmentä. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat sosiaaliohjaus ja suomen kielen kurssit.

Jaa